Biosignature

Lokakuussa aloin olemaan siinä kunnossa että ylikunnot oli selätetty ja uskalsin taas ruveta miettimään jatkoa. Viimeiset kilot olisi karistettava jotenkin.
Mietinkin että palkkaanko personal trainerin vai jatkanko verkkovalmennuksilla. Tahtoisin kuitenkin vähän henkilökohtaisempaa valmennusta mitä verkkovalmennuksilla saa, sillä viimeiset kilot on todella vaikea saada sulatettua, olinhan ollut viimeiset puoli vuotta samoissa painoissa ja samankokoinen.

Olin jo aiemmin lukenut BioSignaturesta, mutta sitten kun huomasin että lähin BioSignaturevalmentaja on Isossakyrössä, niin päätin ottaa kolmen kuukauden valmennuksen personal trainer Eero Hakalalta.

Ensimmäisellä kerralla minut mitattiin kahdestatoista eri pisteestä pihdeillä ja kriittisimmät paikat olivat minulla navan sivu, kylki ja yläselkä. Rasvaprosentiksi tuli 23.3 mikä oli matalampi mitä olin odottanut. Mittausten perusteella ongelmani oli juurikin stressi, eli kortisolin tuotanto kehossa, mikä vaikuttaa myös insuliinin tuotantoon ja hiilihydraattien sietokykyyn.

Sain ohjeeksi ruveta purkamaan elimistön stressitilaa, myös ruokavalion avulla. Sain tuplata magnesiumin käytön, syödä myös enemmän sinkkiä, jättää pois maitotuotteet, syödä omegaa ja juoda 2-3 litraa vettä päivässä. Ja mieluusti heti aamusta terästää vesi sitruunamehulla tai limemehulla. Ai niin, iltapalan ja aamupalan paikkaa vaihdettiin sillä aamupuuron hiilarit väsyttivät jonkin verran, niin oli parempi syödä se illalla ennen nukkumaanmenoa, ja lisätä sinne vielä kuituja.

Näillä eväin lähdin kotiin ja rupesin tekemään työtä käskettyä. Parin viikon kuluttua uskaltauduin puntarille ja pettymys oli valtaisa, paino oli noussut kilolla! Seuraava mittauskin alkoi lähestymään ja aina vaan paino pysyi ylhäällä, vaikka muuten tuntui hyvältä ja ehkä jopa kevyemmältä? Mieskin kehui että vyötäröltä olisi lähtenyt rasvaa...

Seuraava mittaus olikin jännittävä. Olin jo valmiina käymään tiukkaakin keskustelua siitä että miten saadaan viimeiset kilot karistettua kun taaskaan kroppa ei vastaa mihinkään, läski ei vaan sula. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Rasvaa oli palanut ympäri kehoa ihan reippaasti, yhteensä 42,2 millimetrin verran. Rasvaprosentti oli tipahtanut 19,2 prosenttiin, eli yli 4 prosenttiyksikköä. Parhaiten rasvaa oli palanut kyljestä tai tuolta jenkkakahva-alueelta ja toiseksi parhaiten juurikin navan alueelta, mitkä on juuri ne alueet johon tarvitsenkin sitä rasvanpolttoa. Yläselästäkin oli lähtenyt rasvaa reippaasti, jopa niin paljon että se oli kolmanneksi pahin kohta kuukausi sitten, mutta nyt se oli vasta neljänneksi pahin kohta.

Sain tästä niin hyvän mielen, läski on sulamassa sittenkin, vaikka välillä on tuntunut niin toivottomalta.

Sovimme Eeron kanssa että otan muutaman ohjaustunnin tammikuulle, käydään läpi perusliikkeitä kuten penkkipunnerrus (voimanostotekniikka, hui!) sekä kyykky ja mave nyt ainakin. Silloin otetaan nyt ainakin toistaiseksi viimeinen mittauskin, vaikka luulen kyllä että tulen kevään aikana käymään muutamassa mittauksessa tsekkaamassa tilanteen.

Ylikunto/rasitus

Toukokuu ja koko kesä oli yhtä helvettiä.
Mieli oli maassa, itkin vähän väliä. Nukuin huonosti, sitten en enää nukkunut yhtään, minä joka aina nukahdin suunnilleen heti kun pää osui tyynyyn.
Sydän muljusi rinnassa, olin saamaton, en jaksanut yhtään mitään. Makasin vain sohvalla töitten jälkeen. Asiat pyöri päässä, kroppa kävi koko ajan ylikierroksilla vaikka yritin keskittyä rauhoittumiseen. Kun sain piiskattua itseni treenaamaan, palautuminen kesti kauan, jopa yli viikon.

Kysyin mieheltäni että olenko sairastunut masennukseen. Onneksi fiksu mieheni hoksasi missä mennään ja väläytti että tuskinpa mutta ehkä ennemminkin ylikunnossa?

Minulla oli ollut liian tiukka dieetti ja sympaattinen hermostoni oli ylirasittunut.

Oli aika pistää peli poikki. Otin kahden viikon totaalisen levon, kävin ainoastaan puolen tunnin rauhallisilla kävelylenkeillä koiran kanssa, ja mieluummin metsässä. Yritin eliminoida kaikki stressaavat asiat elämästä. Olin aika tyly muutamalle kaverille, sukulaisille jotka kysyi tulenko käymään. Sanoin että nyt teen miltä tuntuu, jos en jaksa niin en tee mitään. Onneksi minulla oli kesäloma. Mutta toisaalta harmi kun en hoksannut hakea sairaslomaa, koska kesäloma meni vähän kuin pilalle kun se meni toipumiseen.

Rupesin syömään isompia määriä, minun oli saatava kalorit lähemmäksi 2000 kcal. Olin syönyt ainoastaan 1400 kcal, niin en voinut tehdä noin suurta hyppäystä kerralla, vaan lisäsin kaloreita viikko kerralla vähän. Kroppa huusi hiilareita joita rupesin syömään kunnolla. Ilokseni paino ei noussut juurikaan vaikka lisäsin syömistä, koska tein sen pikkuhiljaa.

Kaikista kauheinta oli unettomuus. Taisi olla kolme yötä kun en nukkunut yhtään, pyörin vain sängyssä. Oli hieno tunne kun sain taas nukuttua kaksi tuntia, seuraavana yönä jo neljä tuntia. Sain lääkäriltä nukahtamislääkkeitä, mutta nekään ei oikein auttanut ja niistä jäi kamala maku suuhun koko yöksi, saatoin herätä siihen makuun, ihankuin olisi ollut bensaa suussa. Käytin muutamana kertana lihasrelaxantteja vähän väärin kun niillä sain herkemmin unen, mutta terveydenhoitaja antoi siihen luvan.

Pikkuhiljaa alkoi rasitustila purkautumaan ja sain paremmin taas nukuttua. Söin kunnolla, pystyin taas treenaamaan, aluksi kevyesti ja pari kertaa viikossa, pikkuhiljaa taas kovemmin.

Opin kantapään kautta levon merkityksen ja opin välttämään asioita jotka minua stressaa.

Koko toipumisen ajan treenasin ja söin Fitpower Finlandin Fitness Challengen ohjeiden mukaan. Siellä oli ennenkin purettu ylikuntoa ihmisiltä jotka olivat saaneet sen Bodycampin valmennuksessa. Ja täytyy vain kyllä kehua Fitpoweria, hyvät oli ruokavaliot ja treeniohjeet oli todella kivat, vähän erilaiset eikä kyllästynyt.

Sain selätettyä loppuviimeksi aika nopeasti ylikunnon, vaikkakin se taas kolkutteli elokuussa ovella työstressin takia. Mutta jos työ stressaa paljon, niin sitten täytyy vähentää treenejä, ja siitäkin päästiin yli parin viikon treenitauolla.

Nyt on olo hyvä, osaan kuunnella kroppaani paremmin, vaikka aika raskas tuo kokemus olikin.